-Mikä täällä haisee, protestoi siskoni Laurden sunnuntaina illallisella.

-Hymm, en tiedä ehkäpä tämä vanha ja homeinen talomme!, sanoin ärsyttääkseni.

-Älä viitsi olla aina noin negatiivinen Louisa, sanoi äiti kireällä äänellä.

-Tämä talo on varmasti yhtä mukava kuin vanha talomme, lisäsi isä.

Ja pah sanon minä meidän entinen talomme oli aivan ihana mutta miksi meidän piti muuttaa tähän homeiseen typerään taloon? Äiti ja isä perustelevat sen, sillä että vanha talomme oli liian suuri. Hah minä kuulen kaiken ja satun tietämään, että muutimme pois koska meillä ei ollut rahaa talon ylläpitoon mummin kuoleman jälkeen.

-Hah kuule äiti tiedän, että muutimme sen takia koska meillä ei ollut varaa siihen taloon, ja muuten voisit sinäkin aikuisena ihmisenä tehdä jotakin asumisemme eteen etkä vain istua täällä kotona. Silloin saisimme mekin ehkä paremman kodin kuin tämä homeläjä, sanoin, mutta tajusin sanoneeni  vähän liikaakin.

Silloin isä räjähti:" Kuules nyt sinä et puhu tuolla lailla vanhemmillesi tyttöseni, painu huoneeseesi ja vähän äkkiä."

Isä kuulosti niin vihaiselta etten uskaltanut kuin totella. Niinpä lähdin kaikella arvokkuudellani kohti huonettamme (jaan näet huoneen Laurdenin kanssa).

Kun olin turvallisesti huoneessamme ja ovi oli kiinni, niin purskahdin itkuun. Ei minun ollut tarkoitus loukata ketään eikä tuolla tavalla räjähtää olen nykyään vain niin äkäinen koko ajan kuin koko elämäni olisi jäänyt vanhaan kotiimme.

Kun olin ryhdistäytynyt niin menni aikasin sänkyyn kuin mielenosoituksen merkiksi. Ovelta kuului kuitenkin ryskettä ja käskin olettaen, että siellä on Laurden tätä häipymään ovelta kuului kuitenkin naukaisu ja hellyin päästämään tulokkaan sisään.

Siellä oli kissa vanhuksemme Dexter joka sulattaa aina sydämmeni. Annoin sille suukon otsalle ja kuiskasin kiitos. Sitten siirryin sänkyyn lukemaan.

Vähän ajan päästä huoneeseen tuli Laurden äiti kannoillaan kuulin myös äidin saarnavan jotain nukkumaanmenosta. Kumpikin vastasimme poissaolevasti joo.

Äidin lähdettyä Laurden avasi valitettavasti suunsa:

-Et kai sinä enää itke... Vai?... Ei muuten kannattaisi esittää mitään marttyyria, mutta asiasta toiseen parvekkeelta öh näkee kaiken hehee... Stanilla taitaa olla vieras (Stan on isoveljemme).

Laurden mokoma sai houkuteltua minut parvekkeelle sieltä tosiaan näkee kaiken.

Alhaalla Stan oli tosiaan kiinni jossain tytössä, muistaakseni joku Meredith. Stan kuiskutti jotain tämän korvaan ja tämä kikatti.  Stan sattui sattumalta katsahtamaan parvekkeelle. Silloin heittäydyimme matalaksi hän ei kai nähnyt meitä.

Kun menimme sisään meitä nauratti. Laurden osasi matkia sen pissistytön kikatusta tosi hyvin. Halasimme toisiamme en jaksanut enää mököttää ... Kai.

Hymm ulkona oli kaunista leikimme Laurdenin kanssa vanhan kotimme pihassa... Kunnes jostain kaukaa kuului huuto: " Lou herää pitää lähteä kouluun ja aamupalaksi on räiskäleitä. Miksi kaikki unelmani murskaantuvat?

Kun olin pukeutunut ja menin alas niin huomasin että äiti taisi olla tosiaan pahoillaan tapahtuneesta kun oli oikein räiskäleitä paistanut.

Hän laittoi minunkin eteeni lautasen ja sanoi, että jospa unohdettaisiin se eilinen ja ettei ole enään vihainen. Minäkin pyysin anteeksi että olin pilannut illan, ihme ettei hän pahemin suuttunut.

                                                              ***

Laurden oli tuonut kaverin kaveri koulusta kotiin. Hän oli puhunutkin tästä Mandysta mutta minä olin luullut, että hän huijaa. Mutta pakkohan minun oli nyt uskoa kun tämä seisoi edessäni. Mandy oli oikeastaan ihan mukava tyyppi.

Kun olimme alakerrassa hengaamassa ja äiti pesi ikkunoita niin isä huusi äidin alakertaan ja sanoi, että asia koskee Stania!

Silloin Laurden sanoi hurmaavalla pikkutytön äänellään, että Mandyn on aika lähteä. Sitten  purskahdimme nauruun.

-Kantelitko Stanin eileniltaisesta?, kysyin.

-En, vastasi Laurden yhä kikattaen.

Minä lähdin ylös ja sanoin että menen tekemään läksyt.

Päivällinen sujui hiljaisissa tunnelmissa. Eikä Stania näkynyt. Isä yritti esittää tekopirteää ja kyseli miten koulussa oli mennyt.

-Nyt sitä läksyjä tehdään. Nyt jos koska pitäisi olla salakuuntelemassa äitiä ja isää, sanoin ja menimme keittiön nurkalle kuuntelemaan

-Tähän pitää puuttua vakavasti he ovat lapsia meidän pitää ottaa Meredithin vanhempiin yhteyttä, sanoi äiti isälle keittiössä.

-Äääh he ovat jo isoja kyllä he ymmärtävät mitä tekev... mitä *ittoa Lou ja Laurden nukkumaan nyt, huusi isä huomattuaan meidät.

Emme kuitenkaan menneet nukkumaan vaan Stanin luo.

Kysyimme, että mitä nyt on meneillään ei me sokeita olla ja tiedetään että jotain on hullusti ja se taitaa liittyy johonkin tyttöön.

Stan käski meidät kylmästi ulos.

Laurdenia nauratti hurjasti. Minua ei jotain vakavampaa oli kyseessä.