Olen pahoillani, mutta tarina Louisasta ja hänen perheestään ei jatku sillä olen menettänyt sims innostukseni ja ei ole aikaa ottaa kaikkia kuvia osiin. Onneksi tarina jäi hyvään kohtaan lopettaa.

Mutta kaikki hyvä ei lopu kesken sillä aloitin uuden tarinan jossa en käytä simssiä toivon että kaikki jotka ovat linkittäneet Rossit voisivat linkittää tämän: Protect me, minäkin voin linkittää ne jotka itse olen linkittänyt

Huom. Alle 10 vuotiaat omalla vastuullaan.

Tässä taas uusi osa todella lyhyellä päivitys tauolla. Osa on aika lyhyt, mutta tässä osassa päästään paljon eteenpäin. Haluan myös paljon kommenttia!
Varoitus: sisältää paljon puhekieltä ja kiroilua.

Katselin katon halkeillutta maalia, mutta en ajatellut kattoamme.
Ajattelin jotain niin syvästi etten ollut tällä planeetalla saati aurinkokunnassa.
Silmiäni ja poskia kirveli kyynelien suolainen neste, mutta en ajatellut sitäkään.
Ajattelin perhettämme tai sitä mitä mikä siitä oli jäljellä isä lähtisi pian uuteen kotiinsa hän oli jo pakannut. Kiinteistön välitys toimistolla oli ollut yllättävän nopeaa toimintaa. Sillä hetkellä vihasin isää, tiedän ettei hän haluaisi jättää meitä, mutta loukkaannuin silti. Hänellä oli joku toinen nainen, joku vähän yli kolmekymppinen isä on itse 38, eikä edes rikas tai mitenkään persoonallisen näköinen. Mercy vaikutti yllättävän mukavalta ottaen huomioon, että hän olisi tuleva paha äiti puoli.
Mekin muuttaisimme noin viikon kuluttua pysyvästi. Samana päivänä on myös syntymä päiväni: 14.12. Äidin kanta oli se, että ennen joulua muutetaan olin varma, että tästä tulisi kamalin joulu koskaan.

Mä vajosin niin syvälle ajatuksiini, että tajusin herääväni siihen että Laurden tuli ulkoa. Hän on sotkeutunut aivan vääriin kaveri porukoihin, kaikki kamalia lissuja ja koviksia. 90% varmuudella jokaisesta jengin jäsenestä tulee ongelmanuori. Suurin osa porukan tytöistä on hemmoteltuja rikkaiden perheiden vesoja kuten: Jennie Woods ja Dhailie Clark.

Ovi kello soi vihdoin. Juoksin ala kertaan avaamaan oven. Näin hymyilevät kasvot jotka kuuluivat uudelle bestalleni: Anki Jaroidelle. Hän on synty perältään ruotsalainen. Hän on aika erinäköinen kuin muut joten vähän syrjitty ja yksinäinen kunnes löysin hänet. Ei Anki ei ole ruma erinäköinen vain: siniset silmät vaaleat hiukset, kapeat kasvot ja todella kalpea iho. Itse asiassa hän on todella kaunis.

Me mentiin ylös mun huoneeseen Anki katsoi hetken ajan ympärilleen ja sanoi: Mutsis taitaa olla aika tehokas, sun huonehan on ihan tyhjä.
Se oli totta. Äiti ja isä olivat juuri raahanneet lipastoni pois. Lattialla oli vaatteita, kirjoja, sun muita tavaroita joita olisi pitänyt pakata, en vain osannut ryhdistäytyä.- Jospa sä auttaisit mua pakkaamaan, itse en saa mitään aikaan.

Niinpä me alettiin Ankin kanssa pakata. Pian me kuultiin ovikellon soivan, ja kuultiin Laurdenin kyyläri ystävien tulevan, ja rynnättiin parvekkeelle.
- (ihq) mitä likka, pakkaus apuun vai? onks ne pikku kyylärit taas tääl, kuului Jennien ääni.
- Vittu Laurden, sun pitää oppii välttelemään sen läsnä oloa, kuului myös Dhailien säälittävä ihq-daa kikatus.

Pian ne kyylärit kuitenkin astui huoneeseen, Jennie oikein huokasi ilosta kun näki, että me 'pikku kyylärit' ollaan täällä: Ooh mitä meidän ah niin rakkaat pikku murmelit tekee, barbeja pakkaamassa. Ei hätää me ei kerrota kenellekään.

Mun nyrkit tärisi mä olisin halunnut lyödä, ah niin ihanaista Jennietä sekä rakasta siskoani. Miksi Laurden tekee tämän minulle? Hän on eksynyt aivan väärille teille, sen jälkeen kun kuuli erota ja muutosta. Vaikka Jennie on kuinka suosittu, niin minä en menisi hänen alati suurenevaan ihailija joukkoonsa. Laurden ehkä tuntee olevansa jotenkin erityinen koska on porukoissa, ja keikkuu Jennien käsi puolessa.
Näin kuitenkin Laurdenin anteeksi pyytävät kasvot, ja en syöksynyt mottaamaan häntä.

Jennie katsoi minua vielä säälivällä ja julmalla ilmeellä ja lähetti lento suukon säälin merkiksi.
Silloin pimahdin tunsin olevani leijona, ja syksyn Jennien niskaan. Revin häneltä suuren nipun hiuksia ja mottasin ensimmäiseen kohtaan mihin osuin. Jennie vain huusi kivusta ja karjaisi. Hän ei välittänyt ollenkaan hän repi hiuksiani löi minulle mustan silmän hän ei pysynyt missään rajoissa.

Minä huusin ja kun sain avattua kosteat silmäni näin äidin. Jennie kavahti kauemmas Ja kuiskasi korvaani jotain mistä en saanut selvää, mutta sen täytyi olla jotain todella pahaenteistä ja loukkaavaan. Hän yritti rynnätä pois huoneesta, mutta äiti tarttui häntä olkapäistä kiinni.

Jennie totteli yllättävän kiltisti ja istui Laurdenin sängylle.
Äiti alkoi huutaa, hän huusi Laurdenilla ja tämän kavereille ei rumasti, mutta saarnaavasti. Minua äiti ei torunut mistään vaikka kaikki oli tavallaan minun syytäni. Ehkä hän oli kuullut kaiken.
Katsoin Jennietä hetken aikaa hän näytti silti yhtä hyvältä kuin aina. Katsoin kädessäni olevaa hiusmyttyä siinä oli vain pari säälittävää hius hikistä hiusta kun taas minä saatoin tuntea kuinka päästäni puuttui hiuksia.
Ennen kuin äiti lähti viemään Jennietä kotiinsa, niin tämä vilkaisi minua ilkeästi ja veti sormellaan kurkkuunsa viillon tiesin mitä minulle kävisi huomenna koulussa. En välittänyt siitä vaan nielin itkuni en hakenut itkeä Jennien nähden.

Kun ovi oli kolahtanut kiinni ja huone tyhjä niin Anki katsoi minua suurin silmin ja sanoi vilpittömänä: "Se oli upeaa".
Sitten aloimme pakata, olomme oli lähes hilpeä. Heitimme todella paljon tavaraa roskiin sillä sain ottaa vain rajatun määrän tavaraa mukaan. Minulle oli ostettu uuteen kotiimme uusi pöytä ja sänky.
Hyviä puolia muutossa oli se että saisin oman huoneen, meri lähellä ja koulumatka lyhenisi. En vain osannut ajatella itseäni kerrostaloon. Enkä osannut ajatella perhettämme erillään. Ja Stan hänkään ei enää asuisi kanamme. Hän kyllä uhosi tulla syömään aina ruoka aikaan köyhä opiskelija kun on.

Illalla kun Anki lähti niin äiti tuli luokseni: "Mitä oikein kävi Lou, sillä Jenniellä taitaa
olla jotakin ongelmia sillä hän on kuulemma kokoajan uhoamassa. Hän taitaa olla aika ongelma ja luulee itsestään liikoja, juttelin hänen äitinsä kanssa".
- Ei äiti ei sinun kannata sekaantua tähän ihan oikeasti se tyttö vaan on parantumaton lipsu, Sanoin toivoen, että äiti antaisi minun olla.
Äiti katso mua hetken vakavana ja huolestuneena ja lähti.

Mä huokaisin, ja aloin järjestää tavaroita osan jätin vielä paikoilleen ja osan pakkasin pahvilaatikoihin joita muutto auto tulisi pian hakemaan.

***********************************

Viikon kuluttua;

- Louisa tule jo nyt on aika lähteä, tämä ei ole kotisi enää, huusi äiti minä hyvästelin juuri taloamme tippa silmässä ja heittäydyin nurmikolle kuin odottaen että joku kantaisi minut pois.
Olimme käyneet eilen järjestämässä huone kalut kotiimme ja purkamassa laatikoita minun OMA huoneenikin näytti oikeastaan aika kivalta, vaikka egooni kuuluu vihata sitä ASUNTOA, jep muutamme kerros taloon olin aika vara etten sopeutuisi, mutta ryhdistäydyin pyyhin kyyneleet ja kiipesin täpötäyteen autoomme Koiramme Kurtin viereen.


Huristelimme ohi vanhojen tuttujen maisemien ohi ja lopulta pysähdyimme suuren kerrostalon eteen noin. seitsemän kilometrin päähän vanhasta kodistamme, mutta vain yhden kilometrin päähän koulusta enää ei tarvitse mennä bussilla kouluun.

Olin todella kiitollinen että talossa oli hissi sillä kun kärvistelimme painavien matkalaukkujen alla oli hissi kuin jumalan lahja.

Lopulta äiti sai työnnettyä avaimen lukkoon ja näkymä avautui:
Keittiömme oli kuin suoraan viisikymmentä luvulta punainen ja kirsikka tapetit olo huoneemme oli viinin punainen ja rauhaisa valokuvatkin jo seinällä. Äidille ei riittänyt omaa makuuhuonetta joten hänellä on oma nurkkaus olohuoneen syvennyksessä.
Kylppärimme oli ruusuinen ja puhdas talot olivat vasta kaksi vuotta vanhoja joten kaikki oli siistiä, puhdasta ja uutta. Meidän asuntomme sijaitsi neljännessä kerroksessa eli ylimmässä

Seuraavaksi menin OMAAN huoneeseeni, siellä oli ihanat sävyt violettia ja punaista purin viimeiset tavarani. Sitten lässähdin sängylle ylpeänä siitä mihin oli päässyt.

Mahassa kuitenkin kurtisti ikävän tunne isää kohtaan, hän lupasi kuitenkin tulla jo huomenna katsomaan mitanmuutto edistyy. Ehkä olisi kuitenkin parempi näin eikä uusi kotimmekaan ollut niin paha. Havahduin ajatuksistani kun kuulin kolinaa keittiöstä äiti varmaan purki tavaroita kaappeihin.

**************************

Illalla istuin parvekkeella (johon pääsi minun huoneestani, myös laurdenilla on pieni parveke sillä katto huoneistoon kuuluu se etu) mikään ei enää tuntunut niin pahalta. Olin kiitollinen äidille, että emme muuttaneet mihinkään kamalaan slummiin vaan viihtyisälle alueelle. Saatoimme tuntea kodin kauniina ja ihanana paikkana kehtasimme kutsua kavereita kylään ja tuntea olomme turvalliseksi.

Tässä teille uusi osa nauttikaa ja kommentoikaa.

…Äiti pysäköi auton suuren remontoidun liike huoneiston eteen..
 Särievässä kyltissä luki: Kampaamo Purple style.

”Saadaanko me uudet kampaukset äiti”, Me huudettiin Laurdenin kanssa yhtä aikaa.
-Heheh… no way, ette tämä on paljon parempaa, tämä on meidän tulevaisuuden toimeen tulomme, tämä on uusi yrityksem…yritykseni, sanoi äiti ilon kyyneleet silmissä.

Me mentiin sisään siihen salaperäiseen rakennukseen. Sisällä oli ihanan hämyinen valaistus, ja siihen se jäikin kaikki paikat olivat levällään ja remontin tarpeessa tai oikeastaan siellä remontoitiin jo.
Äiti aivan loisti onnesta , mutta minua lähinnä hirvitti yritys on hirveä taakka, ja ennen kaikkea hyvin epävakaa elin keino. Milla äiti oli oikein maksanut tämän roskan. Tuskin isä oli pistänyt lanttiakaan likoon asian vuoksi.

Kysymys sai kieleni solmuun joten oli pakko kysyä: ”Äiti millä sä luulet maksavasi tämän tämähän on maksanut monta sataa tonnia… kai olet siis öh Voi helvetti onko tämä laillisesti hankittu rakennus”, kysyin samalla raivostuneella ja arvioivalla äänensävyllä.
-Voi herran Jumala sentään Lou-kulta, minä olen hankkinut tämän ihan laillisesti tai minä ja monimiljonääri pikkuveljeni Rhet ”vähän” avusti.

Huokaisin helpotuksesta kyllä minä Rhettiin rakkaaseen enooni luotin.
Katsoin ympärilleni ei rakennus nyt niin kamalalta näyttänyt.

***

Kun olimme päässeet kotiin äiti kokosi keittiön pöydän äären ”keskusteluringin”.
Silloin äidin silmiin kihosi taas kyyneleet joten tämä piti päätä kumaralla:
”kuulkaa lapset aikuiset on joskus vähän ajattelemattomia ja tekee typeriä asioita joten joskus on parempi, että aikuiset on erossa toisistaan, huoh nyt äiti ja isä muuttaa erilleen.
Silloin asia pamahti päähäni se oli todella tahditonta jopa äidiltä, minä vain istuin ja tunsin kuinka kyyneleet valuivat silmistäni.

Kaikki tapahtui kuin hidastetussa filmissä ne hetket tuntuivat ikuisuudelta.


Kuulin ajatusteni takaa vain Laurdenin vaimeaa huutoa, hän oli seota huusi äidille heitti lasinsa päin seinää. Minun olisi tehnyt mieli huutaa hänelle, ei se äidin vika ollut äiti oli pelännyt tätä hetkeä todella paljon ja tällä oli muutenkin tarpeeksi huolia. Miksi Laurdenin piti enää pahentaa asiaa. Silloin olisin halunnut lyödä häntä, mutta en jaksanut koota itseäni.

Laurden karjaisi kuin mikäkin leijona ja juoksi pois keittiöstä.
Silloin äiti katsoi minua varovasti ” Sinä tiesit, Lou tiesit kokoajan asioiden kulun, miksi salasit sen, Laurden vihaa minua lopun ikääni tämän vuoksi”, nyyhkäisi äiti ja antoi lopulta kyyneleiden valua vuolaasti poskiaan pitkin pöydälle.
- Voi äiti ei hän sinua vihaa Laurden vain järkyttyi, ja sitä paitsi hän tarvitsee sinua niin myös minä, sanoin ja yritin lohduttaa äitiä oloni oli orvompi kuin koskaan ennen, en tahtonut olla oman äitini äiti.

                                                                                       ***

Laurden kieltäytyi jyrkästi tulemasta illalliselle eikä isää taaskaan näkynyt tai kuulunut.

…Kunnes ovelta kuului rymistelyä ja isä rymisti sisään huoneeseen tuli
Hento viinan haju, mutta isä oli lähes selvin päin.

Mulle tuli heti vaivaantunut olo kuin olisi ollut kahden taistelevan leijonan välissä, jotka kumpikin tahtovat repiä toisen pään irti.
Silloin mä katsoin parhaaksi poistua pöydästä.

Vähän ajan kuluttua mä kurkistin alakertaan siellä isä istu kuin minä tahansa tavallisena iltana ja katseli Tv:tä.
- Tule tänne Lou, isä sanoi ja osoitti minulle paikkaa vieressään.

Menin ensiksi vähän vastahakoisesti, mutta pian tunsin isän lämmön ja tunsin olevani turvassa.Pian isä kuitenkin rikkoi ihanan hiljaisuuden: “kuule Lou tämä saattaa tulla vähän äkkiä, mutta en edes hakenut huoltajuuttanne, katsos en minä osaa lapsia hoitaa ja minulla on ostettuna jo mukava kolmio, jonne te ette kyllä mahtuisi”.

Kavahdin kauemmas isästä, se tuntui todella loukkaavalta, kun oma isä sanoi sen. Eikö hän muka kaivannut meitä? Kyyneleet alkoi valua taas mun poskia pitkin, silloin juoksin pois. Tiesin että se loukkasi isää, mutta tavallaan se oli taka-ajatus.

Menin keittiöön, mutta siellä äiti puhui puhelimeen samalla hermostuneena ja huojentuneen oloisena.- Joo… No totta kai se käy… Joo tulkaa vain apu on aina tarpeen… ai pikkuinen itkee… no hei sitten, änkytti äiti teko pirteänä

- Nyt tuli ongelmia Lou huomenna tulee enosi vaimoineen, tai lähinnä vaimo hoitamaan teitä mun ollessa hoitamassa kampaamoa ja auttamaan muutossa, pitää siivota ja vähän äkkiä, änkytti äiti.
- Muutossa äiti missä muutossa, isän vai kai me jäädään tänne, sanoin itku kurkussa, ja yritin estää kyyneliä valumasta.
- Voi Louisa kulta ei me tänne voida jäädä, sanoi äiti ja halasi minua: “eihän meillä olisi edes varaa pitää tätä taloa yllä huomenna, Julie-täti vie teidät katsomaan sitä taloa… siis, öh asuntoa.
- Mitä, muutetaanko me kerrostaloon, huusin ja en enää yrittänyt pidätellä kyyneliäni.
En ollut koskaan asunut kerrostalossa enkä aikoisi yrittää sopeutua.

Kiipesin yläkertaan missä Laurden itki yhä murtuneena menin halaamaan Laurdenia, hän vastasi halaukseen vaisusti, ja alkoi taas itkeä: “tiesitkö sinä Lou kuulin, että äiti sanoi että tiesit”.

- No kyllä minä aavistin, sanoin ja näin Laurdenin kauhistuneen ilmeen.
Sen jälkeen Laurden kohotti nyrkkinsä ja löi minua keskelle naamaa.
Laurden katsoi minua hetken ja alkoi taas kiljua nyt hän purki vain omaa tuskaansa, minä tiesin sen. Silti tuijotin Laurdenia pitkään itkuisin silmin, hän ei ollut ikinä tehnyt näin.

                                                                       ***

Illalla en saanut unta pyörin hikisenä sängyssäni monta tuntia ja, tuijotin vain kelloa. Kaikki päivän tapahtumat pyörivät päässäni kuin liian nopea vuoristo rata, jossa alkaa oksettaa. En kestänyt tätä pitkää iltaa itseni kanssa. Koko ajan minulle tuli isä mieleen näkisinkö tätä enää? “Tietenkin” , sanoi pääni kiltti ja lempeä ääni kuulin myös toisenlaisen kuiskauksen päästäni: “Et varmaan eihän hän edes hakenut huoltajuuttanne“.
Pian kuitenkin havahduin kuulin alakerrasta huutoa se oli Stanin ääni: “ äiti en muuta enää teidän kansanne olen tehnyt päätökseni, löysin hyvän opiskelu paikan. Muutan yliopiston asuntolaan se on turvallinen ja halpa tapa”.
Silloin meinasin pyörtyä en kestä jos menetän hänetkin.
Kuulin alhaalta vielä jotain kiihkeän kuuloista keskustelua, joten menin katsomaan.

- Äiti mitä nyt, sanoin ja siristelin silmiäni kirkkaassa valossa.
- Voi Louisa sinä tosiaan kuulet kaiken, ei se mitään olemme puhuneet tästä jo isän kanssa ja asia on okei. Ja ajattele nyt saatte omat huoneet Laurdenin kanssa, äiti sanoi huomasin, että tämä oli taas itkenyt mutta, uskoin kuitenkin.

Äiti kuitenkin saattoi minut pian sänkyyn ja peitteli, äiti istui sänkyni laidalla niin kauan kunnes en enää ollut tällä planeetalla.

Aamulla heräsin outoon hajuun se oli jonkun vieraan naisen tuoksu, raotin varovasti silmiäni ja näin. Julie-tädin kasvot. Hän näytti todella nuorelta ja kauniilta. Olisin halunnut rynnätä halaamaan tätä, mutta en jaksanut liikauttaa lihastakaan.
- Nouse vain ihan rauhassa, sanoi Julie-täti rauhallisella äänellä.
- Vien sinut ja Laurdenin muuten katsomaan uutta taloanne piakkoin, äitinne on lähtenyt hoitamaan kaupungille yrityksen asioita, joten minä huolehdin teistä tänään.

Puin päälleni ja menin alakertaan katsomaan keitä paikalla oli.
Laurden oli vielä nukkumassa, joten keittiössä oli vain minä, Stan, Julie-täti ja hänen ja  miehensä Rhetin pikku taaperoinen Antonio. Kasvoni sulivat hymyyn ja menin silittämän pikku Anton päätä.
Se kikatti suloisesti ja purskautti porkkanavelliä leualleen, mutta se ei saanut hymyäni sulamaan.

Pian lähdimme katsomaan uutta asuntoamme. Julien ja Rhet-enon auto oli pysäköity tien sivuun se oli upea punainen Ford Focus.
Istuimme Laurdenin kanssa takapenkille, ja varoimme likaamasta penkkejä kuraisilla kengillämme.

Ei talo nyt niin pahalta näyttänyt ja oikeastaan oli aika paha sanoa mitään kun ei ollut kalusteita saati lattioita tai tapetteja.

Myöhemmin illalla kun Julie-täti laittoi pikkuista nukkumaan menin juttelemaan hänelle.

Ennen kuin kerkesin sanoa mitään hän halasi minua: “ Voi Louisa olen kamalan pahoillani, en oikeastaan osaa lohduttaa, mutta äitinne kertoi että muutatte kuukauden kuluessa”.
- Se tässä ongelma onkin, sanoin ja tunsin kuinka lämpimät suolaiset kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin. itkin nykyään ihan liikaa. Ainakaan kyynelkanavani eivät olleet tukossa.
- Mutta ajattele sen iloista puolta, saat ihan oman huoneen ja saat sisustaa sen itse. Ei se niin kamalaa ole itkekin olen muuttanut monta kertaa.
En välittänyt tädin kauniista sanoista vaan puhkesin itkuun.

Kommentoikaa ja sanokaa jotain
1. Osan pituudesta.
2. Kuvien laadusta.
3. Tarinan selkeydestä.

"Sä et varmaan tule harkkoihin tänään", sanoi ääni. Olisin halunnut käskeä ääntä olemaan hiljaa mutta en saanut sanoja suustani. Kamala jano tahdon vettä ymm…Sitten silmäni aukesivat näin suuret ruskeat silmät ja mustan hius pehkon. Ravistelin päätäni ja sain sanotuksi "Arvaa vaan".Siinä Laurden napitti minua, oliko koulu jo loppu vai miten minä niin pitkään olin nukkunut.

Heti kun olin saanut perseeni ylös penkistä niin menin kylpyhuoneeseen. Vatsassa kouristeli nälän tunne, mutta pesulla oli käytävä olin nukkunut 7h. Olo oli jo hiukan parempi, mutta en olisi jaksanut siltikään tehdä mitään.

Sain lopulta puettua jopa päälleni ja raahauduin keittiöön, huhuilin äitiä mutta häntä ei kuulunut. Laurden istui seurakseni ja alkoi hörppiä limua" Mutsi on kaupassa …hösrps…mutta…lurps… tulee pian, ja vie mut harkkoihin."
Ai niin olin unohtanut kokonaan meillä olisi ensimmäiset tanssi harkkamme uudessa seurassa. Oltiin harrastettu disko tanssii 6 vuotiaista asti. Tunsin harmituksen pistoksen kun tajusin etten voi tässä kunnossa treeneihin mennä. Nielin kuitenkin ylpeyteni kun rintaani kouraisi ikävästi ja sain yskän puuskan.

Pian mutsi tuli keittiöön kantaen painavia kauppakasseja.
-Eeh ….Huomenta Lou en kerkeä laittaa ruokaa, mutta toin nuudeleita voit sitten itse kypsentää ne, huohotti äiti kauppakassien takaa.
- Mene sinä jo autoon Laurden niin minä laitan ostokset jää kaappiin.

Äiti ei tosin jäänyt laittamaan tavaroita jää kaappiin vaan tuli väsynyt ja huolestunut ilme kasvoillaan halaamaan minua. Äiti päästi kuitenkin nopeasti irti ja päivitteli sitä kuinka tulikuuma olen.

- Voi Louisa oletko mitannut kuumetta, olet aivan tuli kuuma, mene vaikka kylpyyn laitan sinulle kunnon ruokaa kunhan olen vienyt Laurdenin harkkoihin.

Niin mutsi ja Laurden sitten kaahautti pois pihasta, ja mä jäin sitten kotiin yksin.
Koska nyt ei ollut ketään kotona voisin olla ihan rauhassa koneella ilman että laurden änkeisi mukaan!

Mutta kun mä avasin koneen, tai itse asiassa se oli auki sillä oli jokin isän lista puhelin numeroita ja hinnastoja. Avioerojuristien!

Kyyneleet alkoi taas valua mun poskia pitkin ja mä heittäydyin ihan pieneksi kippuraksi maahan. Mitä mä teen. Minne me lapset mentäisi? Varmaan mutsille, mutta sillä ei ole rahaa saati työpaikkaa.

Mä olin sillä hetkellä ihan hysteerinen en mä jaksa tätä kaikkeen, kaikki on ihan täyttä paskaa. Oon jo ihan loppu sitten vielä tämä sitten mä vaan lysähdin sohvalle.Mä en sentään niin transsissa ollut etten olisi kuullut mutsin tuloa.

Silloin mä juoksin kylppäriin hetken harkitsin hukuttautumista, mutta ei se mitään olisi ratkaissut. Mä päätin mennä vaan kylpyyn välttyäkseni mutsin kohtaamiselta.
Lilluin kylvyssä varmaan puoli tuntia, kyyneleet valu kokoajan mun poskia pitkin. Mä työnsin pääni aina välillä veden alle peittääkseni nyyhkäykset.

Lopulta mä rohkaistuin menemään ylös syömään ja kohtaamaan äidin joka ei tuntunut mun omalta äidiltäni vaan joltain ihan vieraalta naiselta joka itki ja oli kokoajan ihan maassa mä en tuntenut enää ketään. Äiti oli käynyt hakemassa hampurilaisia ja limua ja niitä me sitten mässättiin äiti yritti pitää keskustelua yllä mutta mä torjuin sen yritykset, väitin, että mun kurkku on niin kipeä.
Onneksi oli perjantai eikä mun olisi tarvinnut jäädä toistakin päivää pois koulusta.

Illalla mä katoin kuinka, ah niin viaton ja autuaan tietämätön Laurden teki läksyjä itse mä en jaksanut pistää tikkuakaan ristiin käskyjen vuoksi. Mulle tuli ihan kyyneleet silmiin kun mä katoin Laurdenin, mä en kuitenkaan pystynyt kertomaan sille tilannetta koska en halunnut pilata sen iltaa.

                                                                  ***

Laurdenilla taitaa olla todella suuret unenlahjat sillä, mä heräsin taas yöllä siihen kuinka isä rymisteli vihdoin kotiin.

mä en saanut enää unta ja mua oksetti joten mä menin vessaan.

Kun ulin takaisin ylös niin menin hetkeksi parvekkeelle istumaan. Raikas yö ilma teki mulle hyvää, mutta mun aistit taisi olla jäässä koska en huoannut että olin istunut iät ja ajat siinä parvekkeella. Laurden tuli hetken päästä siihen mun viereen hätääntyneen näköisenä. Silloin mä purskahdin itkuun ja ryntäsin sänkyyn.

                                                            ***

Aamulla apeaa äitiä ei saanut ylös kirveelläkään, kahdentoista maissa me alettiin jo huolestua ja siellä mutsi makasi ihan apaattisena ja itkeneen näköisenä. Laurden oli vain huolissaan, mutta mua ihan suututti kun äiti ei voinut kertoa meille totuutta.

Lopulta äiti raahasi itsensä kylppäriin ja sitten viipyi siellä varmaan puoli tuntia. Me alettiin jo huolestua ja lopulta mä menin kattomaan mikä mättää.

Siellä äiti vaan puleerasi itseään. Hän näytti paljon nuoremmalta hyvässä meikissä ja nuorekkaassa asussa. Ihmettelin, että mistä nyt oikein tuulee, äiti näytti melkeinpä virkeältä.

Vähän ajan kuluttua äiti kertoi meille keittiössä, että me lähetään nyt kaupungille ja sen on näytettävä meille jotain… Mä änkytin mun sairaudesta, mutta äiti vaan käski mut autoon.

Niinpä mä sitten kiipesin autoon tietämättä mistään mitään.

Kommentoikaa tai paha teidät periköön!

P.s Pahoittelen osan lyhyyttä, aikaa ei ollut paljoa saattaa myös näyttää aika sekavalta mutta halusin nyt tarinan etenevän. Seuraava osa on sitten extra hyvä ja tulee pian.

Tässä perheemme taas päivällisellä. Myös Stan, ei ollut kyse mistään vakavasta ainoastaan siitä, että Stan seurustelee sen kamalan pissistytön kanssa, äiti vaan luuli, että jostain vakavasta on kyse. Huomaa myös hiukseni olen leikannut ne. Laurden taas alkoi kirkua kun äiti lähestyi häntä sakset kädessä joten hänen hiuksensa ovat kasvaneet kamalasti

Olin taas aika masentunut, en oikeastaan tiedä miksi varmaankin äidin ja isän jatkuvan tappelun takia tai sen takia, ettei minulla ole lainkaan ystäviä täällä ja koulussa vain kiusaavat. No on siinä jo aika monta syytä. Haudoin suruani paneutumalla fantasiakirjallisuuden pariin, lukemisella peitin suruni muilta ja unohdin itseni joksikin aikaa. Laurden Härnäsi minua aina koska olen niin hiljaa enkä ole enää hänen kanssaan. Ja taas kerran kun luin niin Laurden istahti sängylleni saarnaamaan: " Tulisit ulos Lou, Pian sä homehdut tänne", vonkui laurden.
"Äääh ei mua kiinnosta mitä me muka ulkona tehtäisiin? Poltettais metsä vai? Ihan tosi anna mun olla mitä mun tekemiset muka sua liikuttaa?" sanoin jo hieman kypsyneenä.
"Noh sun on kuitenkin pakko nousta pian Äiti vie meidät Shoppaamaan, aika kivaa vähän niin kuin tyttöjen ilta eiks häh?", Laurden sanoi.
Silloin vatsani heitti voltin, miksi me tänään kauppaan mennään entä joka viikonloppuinen kauppareissu perheen kanssa. Vai yrittikö äiti vain epätoivoisesti vältellä isää?

No klo kuuden maissa mä kuitenkin kipusin nöyrästi autoon jossa äiti ja laurden istui jo me mentäisiin keskustan isoon kauppakeskukseen, äiti sanoi, että nyt voitaisiin hemmotella itseämme oikein kunnolla!

Matkanvarrella keskustelu kuitenkin alkoi syttyä ja äiti lupasi viedä meidät ihan ravintolaan. Me myös ehdotettiin Laurdenin kanssa, että äiti ei puuttuisi meidän vaate ostoksiin. Se kuitenkin vaan nauroi. Vastaus taisi siis olla jyrkkä ei.

Pian me saavuttiin ostarin pihaan se näytti aika hienolta illan pimeydessä mun surutkin kaikkosi kun mä ajattelin kaikkia niitä tavaroita jotka odottaa ostajaa.

Ensiksi äiti raahasi meidät sellaiseen liikkeeseen jonka lasten puoli oli tarkoitettu ainakin minun näkökulmasta katsoen joillekin todella epäkypsille lapsille.
Mutsi ehdotteli jotakin todella lapsellisia yhdistelmiä. Mua ei kiinnostanut koko liike.
Ainoan siedettävän vaatteen Laurden nappasi heti, mutta ei sillä että se olisi mua kauheasti haitannut me käytetään sen kanssa samoja vaatteita.

No mä kuitenkin löysin yhden siedettävän paidan jonka mutsi osti mulle. Sen jälkeen mä kysyin, että saanko mennä muihin liikkeisiin sillä aikaa kun ne siellä ihmettelee.

Ensiksi mä menin ihmettelemään niitä lutusia pieniä hamstereita jotka joutuu elään koko pienen elämänsä siinä pienessä kopissa.

Sitten mä menin kiertämään vaatekauppoja Mikään vaate ei oikeastaan ollut mitenkään silmää iskevä.
Mutta lopulta mä näin unelmieni housut roikkuvan… Paikan kalleimmassa liikkeessä joka on usein täynnä pissis nuoria, mutta nyt siellä oli vain muutama gootti teini.
Keräsin kaiken rohkeuteni, heilautin hiuksiani ja astuin tähän unelmieni Super siistiin liikkeeseen .

Siinä mä sitten tuijotin niitä housuja tai oikeastaan hintalappua… 78 $, ou no mulla o Satanen melkein kaikki rahani menisivät, sitten hetken mielijohteessa otin ne ja vein kassalle.

Oltiin sovittu että nähdään aulassa puolen tunnin päästä. Äiti kysyi heti mitä olin ostanut, ja että hän maksaisi takaisin ostokseni.
No kun kerroin äidille ostoksestani niin hän katsoi minua hiukan kireällä hymyllä minä taas katsoin häntä pienen pikkutytön herttaisella hymyllä, silloin äiti sanoi että maksaa puolet takaisin.

Kun oltiin jonkin aikaa Shopattu niin mentiin syömään italialaiseen ravintolaan.
Mä tilasin pastaa Laurden kanaa ja äiti jotain katkarapusössöä.

Ruoka oli hyvää, mutta pian keskustelu alkoi kääntyä ikävään suuntaan.
Siihen miksei isä ja Stan ollut mukana. Äiti vaan sanoi jotain epäselvää työ kiireistä ja, että isä vie Stanin sitten vähän myöhemmin "miesteniltaan".
Sen jälkeen äiti katto mua pitkää silmiin. Se tietää siis, että mä oon kuullut niiden öisin käytäviä riitoja. Silloin Laurden kattoi ehkä vähän epätavallisen pitkään lautastaan, mä taas esitin tukehtuvan pastaani.

Pian tilanne oli kuitenkin normaali eli minä ja Laurden oltiin syöty, mutta äiti kisasi itseään vastaan haasteella syö mahdollisimman hitaasti onneksi me päästiin kuitenkin pian lähtemään.

Kun päästiin kotiin mä menin suoraan suihkuun ja nukkumaan en mennyt edes telkkaria kattomaan saati lukenut, pääni oli räjähtämispisteessä.

     ***

Yöllä mä heräsin oven narahdukseen. Mun päässä jyskytti edelleen.
Tulia oli Stan me katsottiin kumpikin hetken toisiamme ja kuultiin alakerrasta ratkaiseva huuto se oli äidin ääni: "… Nuku sitten sohvalla Helvetti ".

Sitten kyyneleet alkoi valua mun poskia pitkin. Eroaako ne nyt missä mun paikkani on?
Stan tuli kuitenkin mun luo ja sano aikuiset on joskus ajattelemattomia kyllä se siitä.
Stan sano hauraalla äänellä, mä tiesin että se yritti lohduttaa, joten en voinut uskoa sitä. Sitten se alkoi haroa hiuksiaan epäilevän oloisena.
"Onko kaikki hyvin kuulin kun mumisit täällä jotain", kysyi Stan kysyi huolestuneena.
"mun pää on ihan sika kipeä", mä valitin yhä itkuisena.

Stan kumartui halaamaan mua ja sanoi hiljaa mun korvaan: "Sano äidille, että et voi mennä huomenna kouluun kyllä mutsi ymmärtää, mene sä nyt vaan nukkumaan".
Mä nyyhkäisin ja annoin Stanin peitellä mut levottomaan uneen.

      ***

Aamulla mä heräsin ennen kuin oli edes valoisaa. Mä kuitenkin huomasin että keittiössä oli jo valo, mä ajattelin että äiti on jo varmaan siellä. Samaan aikaan viime yön muisto sai mut kyyneliin mutta menin kuitenkin alas.

Mä kuitenkin pysähdyin keittiön nurkalle kun kuulin sieltä kaksi ääntä.

- Sinuna hankkisin töitä ja vähän äkkiä ihan vain omaksi eduksesi… Ja ennen kaikkea lasten, sanoi isän ääni
Seuraavaksi kuulin posliinin särkyvän isä pudotti kaiketi kahvimukinsa.
Äiti kirkaisi ja isä ilmoitti lähtevänsä töihin silloin mä painuin ihan littanaksi lipaston taa eikä isä raivoissaan huomannut mua.

Odotin jokin aikaa ennen kuin uskaltauduin keittiöön…
No kun lopulta menin sinne niin esitin etten tiennyt mistään mitään, sillä tavalla saatoin auttaa mutsia eniten. Menin kuitenkin asiaan ja valitin kurjaa oloani, ja hip hei sain jäädä kotiin.

Äiti katsoi minua hetken kostein silmin ja sitten kaappasi minut kovaan rutistukseen kuin sanoakseen anteeksi kaikesta. Hän myös kuiskutti korvaani: "Mene suihkuun jo nyt niin saat olla rauhassa olo helpottuu kyllä kun on puhdas olo".

Tein työtä käskettyä ja menin suihkuun ja viivyin ja viivyin annoin veden puhdistaa itseni oikein kunnolla.

Sillä aikaa kun olin ollut suihkussa oli aamu valjennut …Silti minua väsytti aivan kamalasti.

Kun sain raahattua itseni pois kylppäristä niin äiti alkoi tyrkyttää minulle aamupalaa, kieltäydyin jyrkästi tästä avokätisestä tarjouksesta tulee paha olo pelkästä ajatuksesta.
Suunnitelmissa oli jotain aivan muut, lässähtäminen sohvalle vilttien ja tyynyjen kera.

Avasin TV:n siltä varalta että sieltä tulisi jotain hyvää ohjelmaa, mutta taisin nukahtaa ennen kuin kauniiden ja rohkeiden tunnari alkoi soida viimeinen asia mitä kuulin oli se kun Laurden läimäisi oven kiinni lähtiessään kouluun.