Huom. Alle 10 vuotiaat omalla vastuullaan.

Tässä taas uusi osa todella lyhyellä päivitys tauolla. Osa on aika lyhyt, mutta tässä osassa päästään paljon eteenpäin. Haluan myös paljon kommenttia!
Varoitus: sisältää paljon puhekieltä ja kiroilua.

Katselin katon halkeillutta maalia, mutta en ajatellut kattoamme.
Ajattelin jotain niin syvästi etten ollut tällä planeetalla saati aurinkokunnassa.
Silmiäni ja poskia kirveli kyynelien suolainen neste, mutta en ajatellut sitäkään.
Ajattelin perhettämme tai sitä mitä mikä siitä oli jäljellä isä lähtisi pian uuteen kotiinsa hän oli jo pakannut. Kiinteistön välitys toimistolla oli ollut yllättävän nopeaa toimintaa. Sillä hetkellä vihasin isää, tiedän ettei hän haluaisi jättää meitä, mutta loukkaannuin silti. Hänellä oli joku toinen nainen, joku vähän yli kolmekymppinen isä on itse 38, eikä edes rikas tai mitenkään persoonallisen näköinen. Mercy vaikutti yllättävän mukavalta ottaen huomioon, että hän olisi tuleva paha äiti puoli.
Mekin muuttaisimme noin viikon kuluttua pysyvästi. Samana päivänä on myös syntymä päiväni: 14.12. Äidin kanta oli se, että ennen joulua muutetaan olin varma, että tästä tulisi kamalin joulu koskaan.

Mä vajosin niin syvälle ajatuksiini, että tajusin herääväni siihen että Laurden tuli ulkoa. Hän on sotkeutunut aivan vääriin kaveri porukoihin, kaikki kamalia lissuja ja koviksia. 90% varmuudella jokaisesta jengin jäsenestä tulee ongelmanuori. Suurin osa porukan tytöistä on hemmoteltuja rikkaiden perheiden vesoja kuten: Jennie Woods ja Dhailie Clark.

Ovi kello soi vihdoin. Juoksin ala kertaan avaamaan oven. Näin hymyilevät kasvot jotka kuuluivat uudelle bestalleni: Anki Jaroidelle. Hän on synty perältään ruotsalainen. Hän on aika erinäköinen kuin muut joten vähän syrjitty ja yksinäinen kunnes löysin hänet. Ei Anki ei ole ruma erinäköinen vain: siniset silmät vaaleat hiukset, kapeat kasvot ja todella kalpea iho. Itse asiassa hän on todella kaunis.

Me mentiin ylös mun huoneeseen Anki katsoi hetken ajan ympärilleen ja sanoi: Mutsis taitaa olla aika tehokas, sun huonehan on ihan tyhjä.
Se oli totta. Äiti ja isä olivat juuri raahanneet lipastoni pois. Lattialla oli vaatteita, kirjoja, sun muita tavaroita joita olisi pitänyt pakata, en vain osannut ryhdistäytyä.- Jospa sä auttaisit mua pakkaamaan, itse en saa mitään aikaan.

Niinpä me alettiin Ankin kanssa pakata. Pian me kuultiin ovikellon soivan, ja kuultiin Laurdenin kyyläri ystävien tulevan, ja rynnättiin parvekkeelle.
- (ihq) mitä likka, pakkaus apuun vai? onks ne pikku kyylärit taas tääl, kuului Jennien ääni.
- Vittu Laurden, sun pitää oppii välttelemään sen läsnä oloa, kuului myös Dhailien säälittävä ihq-daa kikatus.

Pian ne kyylärit kuitenkin astui huoneeseen, Jennie oikein huokasi ilosta kun näki, että me 'pikku kyylärit' ollaan täällä: Ooh mitä meidän ah niin rakkaat pikku murmelit tekee, barbeja pakkaamassa. Ei hätää me ei kerrota kenellekään.

Mun nyrkit tärisi mä olisin halunnut lyödä, ah niin ihanaista Jennietä sekä rakasta siskoani. Miksi Laurden tekee tämän minulle? Hän on eksynyt aivan väärille teille, sen jälkeen kun kuuli erota ja muutosta. Vaikka Jennie on kuinka suosittu, niin minä en menisi hänen alati suurenevaan ihailija joukkoonsa. Laurden ehkä tuntee olevansa jotenkin erityinen koska on porukoissa, ja keikkuu Jennien käsi puolessa.
Näin kuitenkin Laurdenin anteeksi pyytävät kasvot, ja en syöksynyt mottaamaan häntä.

Jennie katsoi minua vielä säälivällä ja julmalla ilmeellä ja lähetti lento suukon säälin merkiksi.
Silloin pimahdin tunsin olevani leijona, ja syksyn Jennien niskaan. Revin häneltä suuren nipun hiuksia ja mottasin ensimmäiseen kohtaan mihin osuin. Jennie vain huusi kivusta ja karjaisi. Hän ei välittänyt ollenkaan hän repi hiuksiani löi minulle mustan silmän hän ei pysynyt missään rajoissa.

Minä huusin ja kun sain avattua kosteat silmäni näin äidin. Jennie kavahti kauemmas Ja kuiskasi korvaani jotain mistä en saanut selvää, mutta sen täytyi olla jotain todella pahaenteistä ja loukkaavaan. Hän yritti rynnätä pois huoneesta, mutta äiti tarttui häntä olkapäistä kiinni.

Jennie totteli yllättävän kiltisti ja istui Laurdenin sängylle.
Äiti alkoi huutaa, hän huusi Laurdenilla ja tämän kavereille ei rumasti, mutta saarnaavasti. Minua äiti ei torunut mistään vaikka kaikki oli tavallaan minun syytäni. Ehkä hän oli kuullut kaiken.
Katsoin Jennietä hetken aikaa hän näytti silti yhtä hyvältä kuin aina. Katsoin kädessäni olevaa hiusmyttyä siinä oli vain pari säälittävää hius hikistä hiusta kun taas minä saatoin tuntea kuinka päästäni puuttui hiuksia.
Ennen kuin äiti lähti viemään Jennietä kotiinsa, niin tämä vilkaisi minua ilkeästi ja veti sormellaan kurkkuunsa viillon tiesin mitä minulle kävisi huomenna koulussa. En välittänyt siitä vaan nielin itkuni en hakenut itkeä Jennien nähden.

Kun ovi oli kolahtanut kiinni ja huone tyhjä niin Anki katsoi minua suurin silmin ja sanoi vilpittömänä: "Se oli upeaa".
Sitten aloimme pakata, olomme oli lähes hilpeä. Heitimme todella paljon tavaraa roskiin sillä sain ottaa vain rajatun määrän tavaraa mukaan. Minulle oli ostettu uuteen kotiimme uusi pöytä ja sänky.
Hyviä puolia muutossa oli se että saisin oman huoneen, meri lähellä ja koulumatka lyhenisi. En vain osannut ajatella itseäni kerrostaloon. Enkä osannut ajatella perhettämme erillään. Ja Stan hänkään ei enää asuisi kanamme. Hän kyllä uhosi tulla syömään aina ruoka aikaan köyhä opiskelija kun on.

Illalla kun Anki lähti niin äiti tuli luokseni: "Mitä oikein kävi Lou, sillä Jenniellä taitaa
olla jotakin ongelmia sillä hän on kuulemma kokoajan uhoamassa. Hän taitaa olla aika ongelma ja luulee itsestään liikoja, juttelin hänen äitinsä kanssa".
- Ei äiti ei sinun kannata sekaantua tähän ihan oikeasti se tyttö vaan on parantumaton lipsu, Sanoin toivoen, että äiti antaisi minun olla.
Äiti katso mua hetken vakavana ja huolestuneena ja lähti.

Mä huokaisin, ja aloin järjestää tavaroita osan jätin vielä paikoilleen ja osan pakkasin pahvilaatikoihin joita muutto auto tulisi pian hakemaan.

***********************************

Viikon kuluttua;

- Louisa tule jo nyt on aika lähteä, tämä ei ole kotisi enää, huusi äiti minä hyvästelin juuri taloamme tippa silmässä ja heittäydyin nurmikolle kuin odottaen että joku kantaisi minut pois.
Olimme käyneet eilen järjestämässä huone kalut kotiimme ja purkamassa laatikoita minun OMA huoneenikin näytti oikeastaan aika kivalta, vaikka egooni kuuluu vihata sitä ASUNTOA, jep muutamme kerros taloon olin aika vara etten sopeutuisi, mutta ryhdistäydyin pyyhin kyyneleet ja kiipesin täpötäyteen autoomme Koiramme Kurtin viereen.


Huristelimme ohi vanhojen tuttujen maisemien ohi ja lopulta pysähdyimme suuren kerrostalon eteen noin. seitsemän kilometrin päähän vanhasta kodistamme, mutta vain yhden kilometrin päähän koulusta enää ei tarvitse mennä bussilla kouluun.

Olin todella kiitollinen että talossa oli hissi sillä kun kärvistelimme painavien matkalaukkujen alla oli hissi kuin jumalan lahja.

Lopulta äiti sai työnnettyä avaimen lukkoon ja näkymä avautui:
Keittiömme oli kuin suoraan viisikymmentä luvulta punainen ja kirsikka tapetit olo huoneemme oli viinin punainen ja rauhaisa valokuvatkin jo seinällä. Äidille ei riittänyt omaa makuuhuonetta joten hänellä on oma nurkkaus olohuoneen syvennyksessä.
Kylppärimme oli ruusuinen ja puhdas talot olivat vasta kaksi vuotta vanhoja joten kaikki oli siistiä, puhdasta ja uutta. Meidän asuntomme sijaitsi neljännessä kerroksessa eli ylimmässä

Seuraavaksi menin OMAAN huoneeseeni, siellä oli ihanat sävyt violettia ja punaista purin viimeiset tavarani. Sitten lässähdin sängylle ylpeänä siitä mihin oli päässyt.

Mahassa kuitenkin kurtisti ikävän tunne isää kohtaan, hän lupasi kuitenkin tulla jo huomenna katsomaan mitanmuutto edistyy. Ehkä olisi kuitenkin parempi näin eikä uusi kotimmekaan ollut niin paha. Havahduin ajatuksistani kun kuulin kolinaa keittiöstä äiti varmaan purki tavaroita kaappeihin.

**************************

Illalla istuin parvekkeella (johon pääsi minun huoneestani, myös laurdenilla on pieni parveke sillä katto huoneistoon kuuluu se etu) mikään ei enää tuntunut niin pahalta. Olin kiitollinen äidille, että emme muuttaneet mihinkään kamalaan slummiin vaan viihtyisälle alueelle. Saatoimme tuntea kodin kauniina ja ihanana paikkana kehtasimme kutsua kavereita kylään ja tuntea olomme turvalliseksi.